11. syyskuuta 2017

Uuden ohjelman kokeilua

Löysin uuden ohjelman, Adobe Spark:in ja päätin kokeilla sitä. Siihen sai tulla Heinäkuun kännykkäkuvia. Niin... niitä ne taitavat olla pääsääntöisesti, tai sitten ovat Sonyn pikkupokkarin kuvia, sen kuvia kun on niin helppo myöskin siirtää suoraan kännykkään.

Sitten kun olin saanut tämän valmiiksi, tuli ajatus, mitä ihmettä teen tällä ohjelmalla koska onhan minulla jo tämä kuvablogi.

Että kaikenlaista sitä sitten pitääkin aina kokeilla :D


Heinäkuu 2017


14. elokuuta 2017

Sateisena päivänä

Lauantaina kuului myrskyvaroitus, myrskyvaroitus...

Ajattelin että ehdimme nopeasti käväistä lähimetsässä ennen sitä myrskyä ja teimme nopean ulkoilun mutta eihän sitä meille sitten tullutkaan, mikä on tietysti ihan hyvä asia mutta pikkasen se sotki päivän suunnitelmia.

Vettä kuitenkin ripotteli päivällä ja metsä oli niin raikas ja tuoksui hyvälle. Myöhemmin vettä tulikin sitten paljon enemmän.
















12. elokuuta 2017

Ruusuja annan

Pienen pienistä kukkapenkeistäni löytyy yhteensä viisi erilaista ruusua ja vaikken olekaan häppöinen ruusujen kasvattaja niin siltikin pidän kovasti niiden tuoksusta, väreistä ja muodosta. Ruusu on yksi luomakunnan kauneimmista luomuksista.

Ruusuja poimin,
kukkia kannan,
kauneimmat niistä
sinulle annan