14. elokuuta 2017

Sateisena päivänä

Lauantaina kuului myrskyvaroitus, myrskyvaroitus...

Ajattelin että ehdimme nopeasti käväistä lähimetsässä ennen sitä myrskyä ja teimme nopean ulkoilun mutta eihän sitä meille sitten tullutkaan, mikä on tietysti ihan hyvä asia mutta pikkasen se sotki päivän suunnitelmia.

Vettä kuitenkin ripotteli päivällä ja metsä oli niin raikas ja tuoksui hyvälle. Myöhemmin vettä tulikin sitten paljon enemmän.
















12. elokuuta 2017

Ruusuja annan

Pienen pienistä kukkapenkeistäni löytyy yhteensä viisi erilaista ruusua ja vaikken olekaan häppöinen ruusujen kasvattaja niin siltikin pidän kovasti niiden tuoksusta, väreistä ja muodosta. Ruusu on yksi luomakunnan kauneimmista luomuksista.

Ruusuja poimin,
kukkia kannan,
kauneimmat niistä
sinulle annan





10. elokuuta 2017

Kaunis Mathildedal

Salon Teijossa, Mathildedalissa on kauniit maisemat ja Matildanjärvi tarjoaa levähdyshetken tai isompaakin retkeilyä jos sitä kaipaa.











Rannasta löytyy Ruukin Kehräämö jossa tehdään alpakan villasta hienoja ja lämpimiä vaatteita.




Ja vierasvenesatama jonka edustalla ulkoterassilla on kiva istuskella ja syödä vaikka vatsansa täyteen.




1. elokuuta 2017

Ähtärin kotieläintila

Tuli tuossa kesälomalla käytyä Ähtärissä ja kameraan tarttui mukaan myös mustavalkoisia kuvia kun aloin asetuksien kanssa leikkimään. Eli kuvat ovat suoraan mv-kuvia eikä sitten ollut paljon säätövaraa jälkeenpäin.

Mukava paikka tuo Ähtäri ja kun ottaa mökin ihan siitä vierestä niin pääsee suoraan tien yli itse eläinpuistoon.